Elektronisten laitteiden pienentyessä piirikortin komponenttien suojauksella ja liimauksella on yhä suurempi merkitys. Stanssaus- ja konvertointikoneillamme voidaan leikata suoja- ja eristekalvoja, joiden avulla eliminoidaan jännitesiirtymiä ja sähköistä läpilyöntiä.
Esimerkkejä muotoonleikautuista tuotteista, jotka valmistetaan kumista, foliosta tai muovista ovat mm:
- kosketussuojat
- prikat
- kumityynyt
- eristelevyt
- eristekalvot
- tiivisteet
Käyttökohteita on lukuisia
Eristystä tarvitaan esimerkiksi muuntajien väleihin eristämään käämityksiä sekä erilaisten komponenttien väleihin. Myös silloin, kun metalli- ja puupinta kohtaavat, tarvitaan yleensä eriste väliin. Kannettavissa laitteissa tarvitaan usein pehmustetarra pitämään akku paikallaan ja vaimentamaan tärinää. Eriste- ja tiivistekalvoihin voidaan myös lisätä liimapinta.
Valtaosa toimittamistamme eristekalvoista ja -levyistä menevät elektroniikkateollisuuden käyttöön. Laitteiden pienentyessä eristyksen merkitys kasvaa jatkuvasti vuosi vuodelta.
Paloluokitukset ja antistaattiset käsittelyt
Suojausta voidaan tehostaa antistaattisella käsittelyllä ja/tai materiaaliksi voidaan valita V-2 tai V-0 paloluokiteltua muovikalvoa. Usein eristyksissä suositaankin juuri paloluokiteltuja ja itsestään sammuvia laatuja.
Asiakaamme on yleensä oman elektroniikkansa paras asiantuntija ja tuntee nämä vaatimukset. Me Screen Housella voimme auttaa parhaiden suojaustuotteiden valinnassa ja valmistaa mittatilaustyönä juuri sitä mitä tarvitaan.
Miksi suojaukset kannattaa hankkia meiltä?
Olemme toimineet alalla jo vuodesta 1992, joten tiedämme mitä teemme. Saamme toistuvasti kiitosta erityisesti joustavuudesta, laadusta ja toimitusvarmuudesta. Usein olemme asiakkaidemme tukena jo prototyyppi- ja suunnitteluvaiheesta asti. Kaikki työ valmistamiimme suojaustuotteisiin liittyen tehdään omalla tehtaallamme Turussa.
Ota yhteyttä
Pyydä tarjous tai ota yhteyttä muuten vain. Täältä löydät ajantasaiset yhteystiedot »