Erikoistuotteet

Kaikki mahdolliset vaihtoehdot eivät mahdu tuotekuvauksiin, mutta meiltä onnistuvat myös mitä erillaisemmat yhdistelmä- ja erikoistuotteet. Kysy rohkeasti, ideoidaan yhdessä!

Asiakkaillamme voi olla monenlaisia tarpeita, jotka voidaan ratkaista yhdistelemällä tekniikoita tai käyttämällä erikoismateriaaleja, -värejä ja tekniikoita. Esimerkiksi erilaisia painatus-, leikkaus-, laminointi- ja stanssaustekniikoita on mahdollista yhdistellä vapaasti. Tuotteet voidaan valmistaa tarpeen ja tilanteen mukaan matta- tai kiiltopintaisina. Niissä voi olla myös erilaisia aukotuksia, ikkunoita ja kohokuvioita tarpeen mukaan. Tuotteeseen voidaan liittää led-valoja tai lämpöelementti.

Erikoisvärit

Tavanomaisten värien ohella meiltä on saatavana myös monia erikoisvärejä, joista osalla on myös toiminnallista käyttöarvoa.

Erikoisväri voi olla esimerkiksi:

  • sähköä johtavaa
  • sähköä eristävää
  • jälkiheijastavaa
  • metalli- tai kromiväriä

Jälkiheijastavat värit varaavat valoa ja hohtavat pimeässä. Niitä käytetään esimerkiksi vaihteleviin valaistusolosuhteisiin tarkoitetuissa tuotteissa ja hätäteiden merkitsemisessä. Myös metallivärit ja kromiväreillä toteutettavat peilimäiset ja metallisen näköiset pinnat ja symbolit ovat tavallisia erikoistoiveita, joiden toteuttaminen on meille helppoa.

Spesifit erikoistuotteet

Voimme valmistaa asiakkaidemme tarpeisiin eri materiaaleista leikkaamalla, stanssaamalla, painamalla ja muotoilemalla lähes mitä tahansa. Olemme valmistaneet esimerkiksi testiliuskoja lääketeollisuuden käyttöön sekä monenlaisia tiivisteitä mitä erilaisimpiin käyttökohteisiin.

Kysy rohkeasti 

Vaikka tarvitsemaasi asiaa ei löytyisikään näiltä sivuilta, kannattaa silti kysyä! Me pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman joustavasti ja monipuolisesti ja meillä on kokemusta erittäin monipuolisesti erilaisista toimeksiannoista.

Ota yhteyttä 

Pyydä tarjous tai ota yhteyttä muuten vain. Täältä löydät ajantasaiset yhteystiedot »